Suomalaiset, tuo mielensäpahoittamisen luvattu kansa..

Viime päivinä ollaan pahastuttu Uuden Musiikin Kilpailusta – aivan kauhea biisi voitti, musiikki ei ole enää musiikkia, ennen oli paremmin.. Niin, no.. kyse on nimensä mukaisesti uuteen musiikkiin liittyvästä kilpailusta – Marion Rungit ja Riki Sorsat on aika kulahtanutta settiä näissä karkeloissa. Itse olen seurannut Euroviisuja niin kauan kuin muistan ja olen hiton ylpeä siitä, miten Suomen karsinnat on saatu kehittymään ajan hermolla olevaksi ponnahduslaudaksi monille artisteille. Ei tarvitse mennä, kun viitisen vuotta ajassa taaksepäin eikä juuri ketään kiinnostanut kuka kisan voitti. Kilpailua seurasi vanhempi väki ja me euroviisuhurahtaneet. Edustuskappaleemme oli välillä mitä kummallisinta settiä ja voin rehellisesti sanoa, että usein on hävettänyt meidän edustajamme kisoissa. Silti ne olen aina katsonut ja kannustanut. Minulle Euroviisut ei ole vain musiikkikilpailu, vaan jotain paljon isompaa ja arvokkaampaa. Vai keksitkö sinä saman mittaluokan tapahtuman, jossa me eurooppalaiset kokoonnutaan ilolla yhteen pitämään hauskaa? Niinpä.  

 No siihen mielensäpahoittamiseen.. Kyllä sinulla siihen on oikeus - älä huoli, mutta mitä tässä maailmassa on koskaan saavutettu kitinällä ja valittamisella? Mun mielestä ei ainakaan mitään hyvää. Jos jostain ei tykkää, sitä ei tarvitse kuunnella tai katsoa – nykyaikana väittäisin, että kaikilla on televisoissaan muitakin vaihtoehtoja kuin YLE:n kanavat. Vaihda kanavaa, kun ahdistaa. Euroviisut on mun kevään kohokohta jääkiekon maailmanmestaruuskisojen ohella ja aion iloita niistä samalla sykkeellä kuin kuvissa oleva nuori Meri vuonna 1991 Carolan Euroviisuvoiton jälkeen. Mummu oli nauhoittanut koko kilpailun VHS-nauhalle ja sitä katsottiin lukemattomia kertoja ja esitettiin biisejä kuvitteelliselle yleisölle asuja vaihtaen. Voisin veikata, että tänä keväänä myös monissa lapsiperheissä jorataan cha cha chaata huudattaen. 

Hyvä niin.